Porche Racing Club Finland

Ajankohtaista

02.07.2018 20:44:01

Viihdyttävää vääntöä Auto24Ringillä Pärnussa


Raimo Kulli

Porsche GT3 Cup Challenge Finland / NEZ

29.-30.6. Pärnu, Viro

Viihdyttävää vääntöä

Pärnun upea Auto 24 Ring tarjosi puitteet kauden kolmannelle kohtaamiselle. Vaihtelevassa säässä ajettu kisaviikonloppu oli rata-autoilun huippuviihdettä parhaimmillaan.

Perjantaina sadekuurot pyyhkivät rataa ja se sekoitti pakkaa aika-ajossa. Lauantain kisaan lähdettiin siten hieman yllätyksellisistä lähtöruuduista. Sarjan avauskisassa Riiassa kilpailua dominoinut Tommi Haru oli nyt vasta ruudussa viisi.

Ykköspaikalta ensimmäiseen kilpailulähtöön starttasi Viron Raimo Kulli, rinnallaan maanmies Raivo Tamm. Myös Roope Rinne-Laturi ja Oliver Tiirmaa ehtivät Harun edelle.

Startissa Kulli kiihdytti kärkeen ja takaa-ajoa havitellut Haru teki pienen ajovirheen avauskierroksella jääden koko letkan hännille. Kullille ei lopulta uhkaajaa löytynyt. Tamm ajoi yhtä turvallisesti kakkosena, mutta Haru teki takana huimaa nousua. Huippuaikoja takonut Haru ohitti ensin Tuomo Pirhosen, sitten renkaidensa pidon kanssa taistelleen Raimo Niemen. Aivan kisan loppumetreillä myös Rinne-Laturi ja Tiirmaa saivat taipua. Näin ruutulipulle tultiin järjestyksessä Kulli, Tamm, Haru, Tiirmaa, Rinne-Laturi ja Pirhonen.

? Renkaat olivat vielä alussa vähän kylmät ja tein ajovirheen. Siitä 20 sekunnin takamatkalta lähdin raivoisaan takaa-ajoon. Ajoin toiseksi nopeimman ajan, joten kakkoslähtöön tuli sentään eturivin paikka, Haru hymyili.

Haru sarjajohtoon

Toinen startti tarjoili sekin huikeaa kilvanajoa. Paalupaikan Kulli oli tosin jälleen pitelemätön, mutta nyt muista sijoista ajettiin tulisesti kilpaa. Haru sai kamppailla Tammen ja Tiirmaan kanssa. Myös avauslähdön keskeyttänyt Niemi oli hyvässä iskussa.

Hyvää taistelua riitti ruutulipulle saakka. Haru pysyi kakkosena, mutta Tamm kiri lopussa vielä aivan kantaan. Kakkospaikka ratkesi Harun eduksi ainoastaan runsaan sekunnin turvin. Tiirmaan ja Niemen kova kamppailu päättyi Niemen pyörähdykseen. Pirhonen oli hieman Tiirmaata hitaampana maalissa viides.

Kulli oli aika-ajossa ja molemmissa kisalähdöissä omaa luokkaansa.

? No juu, näin se lopulta meni, mutta pelkäsin, että se menee toisin päin. Vapaissa harjoituksissa Tommi oli nopeampi, Kulli muistutti.
? Mutta molemmat lähdöt menivät hyvin. Ajoin alussa pari kierrosta sellaista aika-ajovauhtia. Sain sillä tehtyä vähän rakoa ja onneksi se pysyi, vähän jopa kasvoi kisan aikana, Kulli summasi.
Haru yritti haastaa, mutta tyytyi kakkossijaan. Sekin riitti nostamaan miehen sarjajohtoon.
? Jostain syystä renkaat olivat taas todella liukkaat. Vasta ihan lopussa ne alkoivat toimia, mutta siinä vaiheessa ei ollut enää mitään mahdollisuuksia ajaa Raimoa kiinni. Pääsin pikku hiljaa rytmiin. Jostain syystä ajoin kuitenkin aina nuo takakurvit väärin, Haru pohti.
Kokonaisuutena hyvän kisan ajanut Raivo Tamm ei toiseen lähtöönsä ollut täysin tyytyväinen.
? Ihan hyvä, mutta ei täydellinen päivä. En vain toisessa lähdössä enää pystynyt Tommin vauhtiin, Tamm tunnusti.